ETUSIVUFISEJÄSENETYHTEISTYÖJÄSENETPELISÄÄNNÖTUKKSUUNNITELMAN EDUTYHTEYSTIEDOTPALAUTE

 
 

Rakennus-, LVI- ja kiinteistöalan henkilöpätevyydet FISE Oy
FISE toteaa lakiin ja täydentäviin rakentamismääräyksiin perustuvia suunnittelijoiden ja työnjohdon pätevyyksiä. Lisäksi järjestelmään on otettu mukaan myös markkinalähtöistä, vapaaehtoista, rakennus- ja kiinteistöalan asiantuntijapätevyyksien toteamista. FISE:n sihteerijärjestöjen arviointilautakunnissa tekee suurimmaksi osaksi pyyteetöntä työtä 200 maamme parasta asiantuntijaa.

www.fise.fi

HAJA-ASUTUKSEN VESIHUOLLON SUUNNITTELIJAN PÄTEVYYSVAATIMUKSET

Näissä kiinteistön vesihuollon suunnittelijan pätevyysvaatimuksissa on otettu huomioon maankäyttö- ja rakennuslaki, 132/1999. Pätevyysluokittelua sovelletaan kohteissa, joissa otetaan huomioon valtioneuvoston asetus, 542/2003, talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisella alueella.

1 YLEISTÄ

Kiinteistön omistaja tai haltija vastaa kiinteistönsä vesihuollosta. Rakennushankkeeseen ryhtyvän tulee huolehtia siitä, että rakennushankkeessa käytetään päteviä suunnittelijoita, valvojia ja toteuttajia. Rakennuslupaa tai toimenpidelupaa edellyttävää rakennustoimintaa valvoo kunnassa rakennusvalvontaviranomainen yhteistyössä ympäristö- ja terveydensuojeluviranomaisten kanssa.

2 SUUNNITTELUTYÖN VAATIVUUSLUOKAT

Viranomainen arvioi suunnittelutyön vaativuutta ottamalla huomioon voimassaolevien säädösten asianomaiset kohdat. Tämä arviointi tapahtuu yleensä rakennushankkeeseen ryhtyvän esityksen pohjalta lupahakemusta käsiteltäessä tai erityissuunnitelmia viranomaiselle toimitettaessa. Erittäin vaativia ovat suunnittelutehtävät, joissa mahdolliset virheet voivat vakavasti vaarantaa terveellisyyttä tai ympäristöä.

Suunnittelutyön vaativuusluokka a

Vaativia suunnitelmia ovat tärkeillä pohjavesialueilla ja muilla ympäristön- ja terveydensuojelun kannalta herkillä alueilla tehtävät vesihuoltotyöt tai esimerkiksi laajat maaseutuelinkeinojen yms. vesihuollon suunnittelutehtävät. Tähän a vaativuusluokkaan kuuluvat myös suunnittelutehtävät, joiden suoritus poikkeaa oleellisesti tavanomaisista käytössä olevista, vakiintuneista menetelmistä. Tähän luokkaan kuuluvat tavanomaiset suunniteltavat kohteet, joiden asukasvastineluku on suurempi kuin 20.

Esimerkkejä suunnittelutehtävistä vaativuusluokassa a

- teollisuuden ja vaativat maatalouden tuotantolaitokset
- kalanjalostuslaitokset
- huoltoasemat ja moottoriliikennekeskukset
- kahvilat ja muut ravitsemusliikkeet
- tieverkoston levähdysalueet, leirintäalueet, kurssikeskukset ja vastaavat
- huomaa: myös tavanomaiset asuinrakennukset silloin, kun niissä syntyvät jätevedet käsitellään yhdessä edellä mainituissa kohteissa syntyvien jätevesien kanssa
- asuinkerros- ja -rivitalot (avl >20)
- tärkeillä pohjavesialueilla sijaitsevat kohteet, joissa syntyy käymäläjätevesiä
- muut kohteet, jotka ovat vaativampia kuin b-luokan kohteet

Suunnittelutyön vaativuusluokka b

Vaativuusluokkaan b kuuluvat tavanomaiset asumiseen (sekä ympärivuotinen että vapaa-ajan asuminen) suunniteltavat kohteet, joiden toteuttamiselle ei aseteta erityisvaatimuksia tai jotka eivät sisällä vaativia, tavanomaisuudesta poikkeavia ratkaisuja tai merkittäviä terveys- ja ympäristöriskejä ja joiden asukasvastineluku on enintään 20.

Tavanomainen suunnittelutehtävä tehdään kohteeseen, johon tulee huuhtelukäymälä ja / tai, johon tulee painevesi.

Esimerkkejä suunnittelutehtävistä vaativuusluokassa b

- omakoti- ja paritalot
- rivi- ja kerrostalot (avl <20))
- huuhtelukäymälällä varustetut vapaa-ajanasunnot

Ei luokittelua kohteista, joissa ei synny käymäläjätevesiä ja joissa ei ole painevettä.
AVL Asukasvastineluku = yhden ihmisen kotitaloudessa aiheuttama keskimääräinen jätevesikuormitus vuorokaudessa.

3 SUUNNITTELIJAN PÄTEVYYSVAATIMUKSET

Koulutus ja kokemus yhdessä muodostavat suunnittelijan pätevyyden. Henkilön pätevyys todetaan viranomaisharkinnassa yleensä suoritettujen tutkintojen, tutkintoihin sisältyvien kurssien ja työtehtävissä kertyneen kokemuksen sekä rakentamista ja ympäristönsuojelua ja niitä koskevien säädösten tuntemuksen perusteella. Suunnittelijalla on mahdollisuus käyttää pätevyytensä osoittamiseen myös rakennusalan eri tahojen ylläpitämän pätevyydentoteamisjärjestelmän (FISE Oy) antamaa henkilön pätevyyttä koskevaa todistusta. Se voi, sen mukaan kuin viranomainen asiaa harkitsee, olla yksinäänkin riittävä pätevyydenosoitus.

Vaativuusluokka a

Vaativaan suunnittelutehtävään edellytetään, että suunnittelija on suorittanut rakennus-, ympäristö- tai lvi-tekniikan diplomi-insinöörin tutkinnon teknillisessä korkeakoulussa tai yliopistossa tai on suorittanut rakennus-, ympäristö- tai lvi-tekniikan insinöörin (AMK) -tutkinnon ammattikorkeakoulussa tai vastaavan (aiemman) tutkinnon teknillisessä oppilaitoksessa. Hänen tutkintoonsa on sisältynyt, tai hän on täydentänyt opintojaan suorittamalla joko a) viisitoista (15) opintopistettä vesihuoltotekniikan tai b) yhteensä viisitoista (15) opintopistettä vesihuoltotekniikan, lvi-tekniikan ja maarakentamisen (vähintään viisi (5) opintopistettä kutakin) tai c) vähintään kymmenen (10) opintopistettä vesihuoltotekniikan, lvi-tekniikan ja maarakentamisen opintoja (vähintään kahta edellä mainituista, joista vähemmän suoritettua kolme (3) opintopistettä) ja tämän lisäksi vähintään viisi (5) opintopistettä geologian, hydrologian, limnologian ja kemian opintoja. Hänellä tulee olla vähintään neljän (4) vuoden kokemus a luokan suunnittelutyöstä.

Vaativuusluokka b

Tavanomaiseen suunnittelutehtävään suunnittelijalta edellytetään vähintään rakennus- tai lvi-tekniikan teknikon tutkinto tai maaseudun vesitalouden erikoisammattitutkinto, tai ympäristöhuollon ammattitutkinto tai luonto- ja ympäristöalan perustutkinto tai muu vastaavantasoinen tutkinto. Lisäksi hän on suorittanut tutkintoon liittyen tai sen lisäksi vähintään viiden (5) opintopisteen opinnot vesihuoltotekniikasta tai lvi-tekniikasta tai maarakentamisesta sekä viisi (5) opintopistettä tutkinnon jälkeistä täydennyskoulutusta haja-asutuksen kiinteistökohtaisesta jätevesihuollosta. Arviointilautakunta hyväksyy tutkinnon jälkeisen täydennyskoulutuksen.

4 FISE-PÄTEVYYDEN HAKEMINEN, OSOITTAMINEN JA YLLÄPITO

FISE-pätevyyttä haetaan hakulomakkeella. Arviointilautakunnan tehtävänä on esitettyjen todistusten, selvitysten ja lausuntojen perusteella todeta, minkälaisiin suunnittelutehtäviin hakija voidaan katsoa päteväksi.

Vaativuusluokan b pätevyyteen riittää luokkaan vaadittava suunnitteluosaaminen sekä koulutus, jonka yhteydessä osaaminen varmistetaan Suomen LVI-liitto, SuLVI ry:n järjestämällä FISE Oy:n pätevyydenarviointilautakunnan hyväksymällä tentillä. Jos koulutukseen ei sisälly arviointilautakunnan hyväksymää tenttiä, tentin voi suorittaa SuLVIn järjestämillä FISEn arviointilautakunnan valtakunnallisina tenttipäivinä erikseen. Tentit tulee suorittaa hyväksytysti.

Suunnitteluosaaminen osoitetaan portfoliolla, joka sisältää työnäytteitä (suunnitelmia, selvityksiä tai lausuntoja) pätevyyden vaativuustason mukaan. Suunnitelman/muun dokumentin tulee olla hakijan itse laatima tai hän on sen päätekijä. Kun haetaan pätevyyttä vaativuusluokan b tehtäviin, jos henkilöllä ei ole esittää portfoliota, voidaan harkita työnäytteen tekemistä.

Pätevyyspäätös tietyn vaativuusluokan suunnittelutehtäviin on voimassa seitsemän (7) vuotta vahvistamisesta. Henkilön tiedot poistetaan rekisteristä, ellei pätevyyttä ole uudistettu. Arviointilautakunta voi erityisen painavista syistä peruuttaa myönnetyn pätevyyden ennen sen voimassaolon päättymistä.

Suunnittelijan pätevyyden uudistamisen kriteerit: Kun pätevyys halutaan uudistaa samassa vaativuusluokassa, hakijan on esitettävä selvitys toiminnastaan suunnittelijana pätevyyspäätöksen voimassaoloajalta.